MUSIIKKITOTEEMIN KORONATIEDOTE 16.3.2020 | Musiikkitoteemi
16.03.2020

MUSIIKKITOTEEMIN KORONATIEDOTE 16.3.2020


Koronavirus jyllää ja monet arkiasiat menevät uusiksi koko Suomessa. Monet koulut siirtyvät etäopetukseen ja paikkoja suljetaan. Haluamme kuitenkin ylläpitää harrastustoimintaa ja taiteen perusopetuksen tarjoamista sekä jatkaa arkea käytettävissä olevin keinoin. Seuraamme Opetushallituksen ja Tampereen kaupungin ohjeistuksia ja tiedotamme tilanteesta kaikille oppilaillemme aina, kun muutoksia ilmenee. 

YLEINEN MUSIIKKITOTEEMIN LINJAUS
Jos opettaja ja oppilas ovat molemmat 100% terveitä, voidaan kontaktiopetusta järjestää toistaiseksi. Tilanne kuitenkin elää päivittäin, joten tämä ohjeistus on voimassa ainoastaan toistaiseksi. Tästä poikkeuksena ovat tilanteet, joissa opettaja tai oppilas ei kykene tai halua joko riskiryhmään kuulumisen tai muun syyn vuoksi osallistua kontaktiopetukseen. Tällöin opetus järjestetään pääsääntöisesti etäopetuksena. Pohdimme parhaillaan parhaita keinoja etäopetuksen toteuttamiseen – tällaisia voivat olla esimerkiksi WhatsApp-videoyhteys, Skype tai muut videopalvelut. Tästä sovitaan tarkemmin henkilökohtaisesti opettajan kanssa. Kaikki oppilaat ja oppilaiden huoltajat: pohtikaa jo valmiiksi, mikä tapa toimisi teille parhaiten.

Opettajasi tulee olemaan sinuun yhteydessä viimeistään maanantaina 16.3. joko puhelimitse tai tekstiviestillä, jolloin voit sopia tarkemmin, kuinka toimimme juuri sinun kohdallasi.

RYHMÄOPETUS ON PERUTTU
Vekararyhmät ja muskarit on peruttu toistaiseksi. Tilanteen salliessa osa ryhmistä voidaan toteuttaa kesällä, mutta seurataan, miten tilanne etenee. Perheduot voidaan järjestää, jos näin opettajan kanssa sovitaan. Peruutusten korvaavuuteen palataan tilanteen selkiydyttyä.

TAMPEREEN KAUPUNGIN KOULUJEN JA PÄIVÄKOTIEN ILTAKÄYTTÖ KESKEYTETTY 31.5. SAAKKA
Aleksanterin koululla ja Tahmelan päiväkodilla järjestetty opetus on keskeytetty kevätlukukauden loppuun saakka. Osa opetuksesta toteutetaan etänä, osa siirretään toistaiseksi Tahmelan päätoimipisteeseen. Opettajat tiedottavat oppilaitaan käytännön järjestelyistä.


TUNNILLE EI SAA TULLA, JOS
oppilaalla on mitään sairauden oireita, kuten:

  • Kuumetta
  • Päänsärkyä
  • Kurkkukipua
  • Yskää
  • Hengenahdistusta
  • Vilunväristyksiä
  • Lihaskipua

Jos olette palanneet ulkomaanmatkalta, tulee seuraavat kaksi viikkoa oppitunnille osallistumisen olla etäopetusta tai toimia opettajasi kanssa sovitun mukaisesti. Samoin toimitaan myös, jos perheessänne on koronakaranteenissa oleva henkilö tai jos oppilas on ollut kontaktissa koronavirukseen sairastuneeseen henkilöön. Jos oppilas tulee tunnille ohjeistuksesta piittaamatta minkäänlaisia sairausoireita osoittaen, opettaja käännyttää oppilaan takaisin kotiin heti ovelta.

-------

Tomi Tolvanen, rehtori
Musiikkkikoulu Musiikkitoteemi
Email: info@musiikkitoteemi.fi
Puh: 044 5633 949