SoitinkaruselliT
Onko haussa soittoharrastus lapselle, mutta selkeää ajatusta soittimesta ei ole? On tärkeää kuulla lapsen ääntä ja seurata toiveita, erityisesti ensimmäisen soittimen valinnan suhteen. Usein tulee vastaan kuitenkin tilanne jossa soittoharrastus kiinnostaisi, mutta mikään soitin ei vielä oikein puhuttele tai vedä vahvasti puoleensa. Tämä on ihan ok, eihän lapsella välttämättä ole vielä kuin mielikuvia eri soittimista. Soitinkaruselliopetus toimii tällöin hyvänä ponnistuslautana soitonopetuksen maailmaan!
Vaihtoehdot:
1) Henkilökohtainen soitinkaruselli
Valitse kiinnostavimmat soittimet yhdessä lapsen kanssa, jolloin hän voi tutustua useampaan eri soittimeen lyhyillä henkilökohtaisilla tunneilla. Soitinkaruselliin voi osallistua joko suoraan tai joidenkin muskarivuosien jälkeen. Tavoitteena on, että lapsi pääsee tutustumaan syvemmin eri soittimiin ja löytää kiinnostavimman soittimen ennen soitto- tai laulutuntien aloittamista. Vaikka soitinkaruselli on suunnattu lapsille, mukaan voi osallistua kaikenikäiset soitintutustumisesta / soitinkokeilusta kiinnostuneet.
- Kesto: 15 x 20 min TAI 10 x 30 min eli yhteensä 300 minuuttia. Kesto ja soittimet ovat sovittavissa yksilöllisesti.
- Hinta 333 €
2) Soitinkohtainen karuselli pienryhmässä 5–8-vuotiaille
Tässä soitinkaruselliopetuksessa lapsi voi tutustua soittimen alkeisiin pienryhmässä. Opetuksessa otetaan huomioon lapsen omat kiinnostuksen kohteet ja lähtökohdat. Opetus on lempeää ja lapsilähtöistä. Tunnilla soitetaan yhdessä ja erikseen. Valittavana on viulu-, huilu-, sello- ja pianokaruselli. Oppilas soittaa n. 15 minuuttia ja muut oppilaat kuuntelevat opetusta. Pienryhmässä on 2-3-oppilasta ja opetustunti on silloin 30-45 min mittainen. Soittimen lainaaminen tunnilla on mahdollista, mutta oman soittimen hankintaan kannustetaan kotiharjoittelemista varten!
- Kesto: 1 lukukausi
- Hinta: 250 € / oppilas